Femme fatalen haavoittuvainen kääntöpuoli

 

Edellisen kerran Niina Keitel teki Carmenia Saksan Bonnissa kaudella 2017–2018. Carlos Wagnerin ohjauksessa Carmenista kuoriutuu lopuksi toreador, ja Don José on kuin härkä, joka seivästää Carmenin. Sen takia Keitel harjoitteli paitsi flamencoa myös härkätaistelijan eleitä. © Thilo Beu

”Hahmo pysyy kiinnostavana, kun kaikki ei ole ennalta harjoiteltua, vaan siinä on paljon minua itseäni”, sanoo mezzosopraano Niina Keitel. Helmikuussa hän laulaa Carmenia Tampereen Oopperassa.

 

Witches, bitches, and young boys – siinä mezzosopraanon työnkuva hauskasti paketoituna. Äänityypillä on parhaimmillaan käsissään laaja paletti oopperahahmoja housurooleista pahiksiin ja lempeisiin uskottuihin. Ja sitten ovat ne kohtalokkaat naiset:

”Vahvoja, seksikkäitä, ja he kuolevat”, tiivistää Niina Keitel.

Mezzosopraano sanoo, että hänelle on arkipäivää, että roolihahmoa kohdellaan kaltoin, hyljeksitään ja jopa pahoinpidellään. Joskus tuntuu raskaalta esittää seksiobjektia ja joutua riepoteltavaksi.

”Siinä pitää olla henkisesti hyvässä hapessa. Jos joskus tulee se olo, että haluaisi vain käpertyä nurkkaan, niin pitää löytää voima itsestä. Jos se voima lähtee minusta itsestäni, se ei ole ulkopuolinen rooli, vaan avaudun ja päätän olla se, mitä olen – se riittää”, hän hahmottelee. ”Tärkeintä on se, mitä halutaan sanoa ja miten se on perusteltu.”

Kohtalokkaiden mezzoroolien ykkönen, Carmen, on ollut jo useamman vuoden Keitelin repertuaarissa, ja helmikuussa hän tekee roolin jälleen Tampereen Oopperassa. Bizet’n teos tuli tutuksi jo, kun hän teki pienempää roolihahmoa Mercédèsiä Mannheimissa, ja Carmeniksi hän nousi ensimmäistä kertaa Kansallisoopperassa 2013. Miltä ikoninen rooli tuntuu?

”Carmen haluttaisiin nähdä seksikkäänä ja iloisena, ei uhrina, mutta minua puhuttelee hänen haavoittuvuutensa”, Keitel kertoo. Laulajaa kiinnostaa etsiä hahmosta tulisen femme fatalen kääntöpuoli. Carmen janoaa huomiota, pelaa peliä, tekee äärimmäisiä tulkintoja tilanteista. Ja hän tietää kuolevansa. Keitelille Carmenin käytös on kohtalonomaista ja itsetuhoista. Se tuo mieleen myös lähisuhdeväkivaltaa kokevan ihmisen käytöksen.

”Näin selitän itselleni Carmenin toimintaa. Miksi hän heti lähtee toreadorin perään, kun rakkauteen tulee särö? Hän ei ole yksiulotteinen. Ja minulle on tärkeää, että Carmenin seksikkyys ei voi olla näyteltyä, sen pitää lähteä itsestä, sen pitää olla luontevaa. Katsojalle pitää tulla sellainen olo, että Carmen vain on tuollainen. Se on ehkä vaikeinta tässä roolissa.”

 

Ristiriitaisuudet esiin

Syntyajankohtanaan Carmen, tupakkatehtaassa työskentelevä mustalainen, on edustanut eksoottista Toista, johon voi peilata pelkoja ja haluja. Bizet’n oopperasta ja sen pohjana olleesta Mériméen kertomuksesta nousee samalla moniulotteinen ja yhä uudelleen puhutteleva ihminen, joka ei istu ympäröivään yhteiskuntaansa ja jonka ei anneta kokea vapauttaan.

”Hahmo pysyy kiinnostavana, kun kaikki ei ole ennalta harjoiteltua, vaan siinä on paljon minua itseäni”, Keitel sanoo. ”Vaikka hahmo on minusta erillinen, tunteeni ja elämäntilanteeni peilautuvat häneen. Pitkän esitysperiodin aikana se voi vaihtua päivän mukaan – joskus hahmo on kipakampi, joskus haavoittuvampi.”

Mezzosopraano kuvailee, että suuren roolin sisäänajamisessa merkillistä on se, että ensin pelottavankin isolta tuntunut, sivumäärissä valtava rooli tiivistyy lavalla.

”Carmen on melkein koko ajan lavalla, ja kun ooppera lähtee käyntiin, se vain tapahtuu, tarina vie. Keskityn hetkeen, enkä ajattele, että hän tulee kuolemaan.”

Lopullinen tulkinta syntyy lavalla vastanäyttelijän kanssa. Paljon riippuu Don Joséta esittävän tenorin temperamentista.

”Yleisö tylsistyy, jos kaikki hahmossa menee yksi yhteen. Koko ajan mielessä on raksutettava se, miten hahmo sanoo yhtä mutta ajattelee toista – että hänestä löytyy myös ristiriitaa”, Keitel kuvailee.

Auli Särkiö-Pitkänen

 

HUOMAA MYÖS:

  • Carmen Tampereen Oopperassa 14.–29.2.2020

Ohjaus Marco Bjurström, rooleissa mm. Niina Keitel, Arturo Chacón Cruz, Marjukka Tepponen, Tommi Hakala