Eicca Toppinen ja 25 vuotta tee-se-itse -asennetta

Eicca Toppinen © CHRISTIAN RIPKENS

Ei ole harvinaista, että suomalainen tienaa elantonsa joko maailmaa kiertävänä jousisoittajana tai metallimuusikkona. Joidenkin kohdalla roolit sekoittuvat. Siitä on kiittäminen Eicca Toppista, jonka visiosta kasvanut Apocalyptica on yksi aikamme ainutlaatuisimmista taiteen menestystarinoista.

 

Selloksi tunnistettavia instrumentteja on soitettu yli 500 vuoden ajan, alkuperä paikantuu pohjoiseen Italiaan. Rockmusiikin alalaji nimeltä heavymetalli syntyi puolestaan aika tarkkaan 50 vuotta sitten Englannissa. Niiden yhdistäminen on sen sijaan tuoreempaa ja maantieteellisesti läheisempää perua.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi neljännesvuosisata siitä, kun Eino Toppinen sai päähänsä risteyttää kaksi itselleen rakasta asiaa. Syntyi Apocalyptica, historian ensimmäinen metallia selloilla sahaava yhtye. Nyt peruutuspeilistä näkyy kahdeksan studiolevyä, joita on myyty maailmanlaajuisesti lähes viisi miljoonaa kappaletta. Konserttilavoille on noustu satoja ja taas satoja kertoja lähes 70 maassa.

Alkuun jotkut virnistelivät, että selloheavybändi on samaa sarjaa kuin showhengessä rockin ikivihreitä veistelevä Leningrad Cowboys tai samoja klassikoita humpaksi vääntävä Eläkeläiset. Hymyt alkoivat hyytyä ja suut mennä soukemmalle, kun Metallica, jonka biisejä tulkitsemalla Apocalyptica oli aloittanut, otti joukkueen siipiensä suojaan. Lopullisesti soraäänet vaikenivat Apocalyptican alkaessa levyttää omia sävellyksiään vuoden 2001 Cult-albumin myötä.

Niin sanotun klassisen musiikin tehoilla oli toki ennen Toppisenkin innovaatiota paisuteltu joko erillisiä kappaleita tai isompia kokonaisuuksia sekä rockin ja jazzin että viihdemusiikin ja popin saralla, mutta vasta tämä vantaalainen nuorukainen keksi törmäyttää elementit solutasolla. Kumpikaan ei olisi alisteinen toiselle eikä yhdellä vain ehostettaisi toista. Poikkeusyksilön päässä soi ainutlaatuinen soundi, jollaista kukaan muu ei ollut vielä kuullut.

”Olin kolmentoista, kun sain lyhyen ajan sisällä käsiini kaksi levyä, jotka muuttivat käsitykseni musiikista. Ensimmäisellä oli Dmitri Shostakovitshin Leningrad eli Sinfonia numero 7, toinen oli Metallican klassikkoalbumi Master of Puppets”, nyt 43-vuotias Toppinen kertaa. ”Olin soittanut selloa siinä vaiheessa nelisen vuotta ja diggailin pääasiassa Duran Durania. Yhtäkkiä mikään ei ollut ennallaan.”

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi

Petri Silas