Beethoven ja vallankumouksen perintö

 

Johannes Hendricus Fekkesin litografia vuodelta 1918 tuo vaikuttavasti esiin säveltäjän jurouden ja ajoittaisen synkkyyden.

Ranskan suuren vallankumouksen iskusanoista Ludwig van Beethovenille henkilökohtaisin oli vapaus. Se ei ollut hänelle pelkästään inhimillinen perusoikeus, vaan ovi siihen uuteen maailmaan, jota hän musiikissaan tutki. Miten oli veljeyden, tasa-arvon ja muiden ideologioiden laita hänen musiikissaan ja reseptiossaan?

 

Liberté, égalité et fratérnité”, eli järjestyksessä ”vapaus, tasa-arvo ja veljeys”, kuultiin julkisesti kolmiosaisena iskulauseena vallankumousjohtaja Maximilian Robespierren pitämässä puheessa vuonna 1790. Motto ei ollut hänen keksimänsä, vaan se oli esiintynyt Ranskan suuren vallankumouksen kuohuissa eri muodoissa. Moton taustana oli perustuslakia säätävän kansalliskokouksen vuonna 1789 laatima ihmis- ja kansalaisoikeuksien julistus.

Ranskan tasavallan perustuslakiin iskulause päätyi ”kansojen keväässä” 1848 ja viimeksi vuonna 1958. Matkan varrella tunnusta viriteltiin tarpeen mukaan. Napoleonille se oli ”vapaus ja yleinen järjestys”, ranskalaisen rasisimin oppi-isä kreivi Lapouge väänsi sen muotoon ”determinismi, epätasa-arvo ja luonnonvalinta”, kun taas toisen maailmansodan aikainen Vichyn hallitus sommitteli tunnuslauseekseen ”työ, perhe ja isänmaa”.

Ranskan vallankumouksesta kolmijakoinen ihanne on periytynyt YK:n Ihmisoikeuksien julistuksen (1948) ensimmäiseen artiklaan: ”Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.”

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi

Antti Häyrynen