Aseveli musiikissa

© PEKKA KYYTINEN, HISTORIAN KUVAKOKOELMA, MUSEOVIRASTO

 

Suomalainen yliopisto- ja taitelijaeliitti lankesi 1900-luvun alkupuoliskolla Saksan seireenikutsuihin hämmästyttävän nopeasti. Tapaus Yrjö Kilpinen (1892–1959) on kuitenkin omaa luokkaansa, sillä hän antautui lähes täydelleen – kenties vain antisemitismiä lukuun ottamatta – natsipropagandalle ja oli Uuden Saksan intomielinen kannattaja.

 

Yrjö Kilpisen luottomies, natsi-Saksan johtaviin kuuluva säveltäjä ja Reichsmusikkammerin (Valtakunnan musiikkikamarin) puheenjohtaja Paul Graener (1872–1944) luonnehti Kilpistä Deutsche Kulturwacht -lehdessä (1933): ”Kaikkein kauneinta oli hänen haltioitunut ihailunsa kansamme heräämistä ja Führeriämme kohtaan. Tämä mies, jonka jokainen sana, jokainen katse ilmensi hänen olemuksensa puhtautta, tunsi tämän nousun kuin olisi ollut yksi meistä, tunsi jopa voimakkaammin kuin monet meikäläiset.”

Kilpinen itse tunnusti: ”Ajattelen uutta Saksaa, olen iloinen ja onnellinen. Olen omin korvin kuullut ja omin silmin nähnyt, että Saksan kansa on vihdoinkin karistanut intellektualis-materiaalistisen ikeensä. Saksa on jälleen oikealla tiellä.”

Kilpinen otti kantaa myös ajankohtaisiin poliittisiin tapahtumiin. Kun Saksa anasti 1938 Tšekkoslovakian sudeettialueet, Kilpinen vuodatti: ”Minulle oli alusta alkaen selvää, että sudeettisaksalaisten kysymyksessä kunnian ja totuuden täytyi voittaa. Jokaiselle eurooppalaiselle täytyy tuottaa ilahdutuksen tunteen, kun tietää, että Euroopan sydämessä on valtiomies, joka edustaa korkeimpia inhimillisiä ihanteita. Hänen kamppailunsa on kamppailua totuuden puolesta valhetta, vapauden puolesta orjuutta vastaan.” 

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi

Veijo Murtomäki