Antti Paalanen, hanurin räyhähenki

Antti Paalasen uusissa teoksissa on vaikutteita mm. konemusiikista. © Sasha Perova

Suomalaisen kansanmusiikin vientinimet usein sisältävät perinteen rinnalla aimon annoksen kekseliäisyyttä, outoutta ja energisyyttä. Nämä kaikki adjektiivit pätevät Antti Paalaseen, joka saa kuulijat hurmokseen aseinaan vähärivinen haitari, jalan polkeminen ja murisevat hokemat.

 

Meluta-albumin sävellykset toivat Antti Paalaselle ehdokkuudet Teosto-palkintoon ja Pohjoismaiseen musiikkipalkintoon, ja ensi tammikuun Etnogaalassa hän on ehdolla Vuoden kansainvälistyjäksi. Paalanen onkin esiintynyt viime vuosina ympäri Eurooppaa sekä Venäjällä, Kanadassa ja Japanissa. Oman soolotuotantonsa ohella Paalanen soittaa tai on soittanut yhtyeissä Kiharakolmio, Pauli Hanhiniemi ja Hehkumo, Trepaanit, Turkka ja Paalanen, Hyperborea ja Laitakaupungin orkesteri, toiminut aktiivisesti teatterimuusikkona sekä esiintyy yli 40 äänitejulkaisulla.

Vuonna 1977 syntyneen Paalasen soitto lähti lapsena liikkeelle pelimannimusiikista – tarkalleen ottaen eteläpohjalaisesta vähärivistraditiosta. ”Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolla tutustuin sitten uudempaan tyyliin. Erilaiset performanssien, esittämisen muotojen ja improvisaation kurssit ovat jääneet mieleen vaikuttaviksi kokemuksiksi, varsinkin parin viikon intensiivikurssi, jossa muun muassa Jouko Kyhälä ja Heikki Laitinen sekä nykytanssija Päivi Järvinen olivat opettamassa. Se oli mullistava kokemus, joka sai miettimään soittimen fyysistä olemassaoloa ja sen epätavanomaisempaa käyttöä”, kertoo Paalanen. Maria Kalaniemen ohjauksessa syntyneet maisterivaiheen meditatiivisemmat sävellykset päätyivät ensimmäiselle soololevylle Äärelä.

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi

Santeri Kaipiainen