40 vuotta linnaa, osa 1

Otellon laulaja Aleksandrs Antonenko oli Savonlinnan kesän suurimpia tähtiä. © Anna-Katri Hänninen

Toimittaja Jukka Keitele tarkastelee Savonlinnan oopperajuhlia 40 vuoden perspektiivistä. Tämän kesän vanhoista tuotannoista hän nostaa parhaaksi Otellon. ”Se oli sitä mitä Savonlinnasta haetaan ja parhaimmillansa saadaan.”

 

Kaksi keikkaa kesässä Savonlinnaan katsomaan omat ja vierailuproduktiot ja kirjoittamaan niistä – se on ollut allekirjoittaneen kesärutiinia 25 vuotta niistä 40:stä, joina olen oopperajuhlilla käynyt. Olen oppinut paitsi etsimään näkemystä, myös väijymään vikoja. Olen ilmeisesti menettänyt kykyni heittäytyä viattomasti nauttimaan oikein mistään taiteesta.

Tarkkailija, niinsanottu kriitikko, menee monessa mielessä pilalle koska hän on nähnyt ja kuullut ja lukenut liikaa liian tiedostavasti, viettänyt liikaa aikaa keittiössä, pannuhuoneessa ja teurastamolla, keskustellut liikaa toisten samanlaisten kanssa ja tuotannon ammattilaisten kanssa ja tietää liikaa. Vaatimustaso nousee, ja lopulta voi käydä niin että mikään ei enää tunnu miltään.

Iän ja ajan karttuessa harvenevat ne, joiden kanssa on ollut innostavaa, niin innostavaa, että uudet ihmisetkään eivät enää tunnu miltään. Tämmöistä mietin Savonlinnan hautuumaalla Pertti Mutkan haudalla. Pepe oli uudelleenluomassa oopperajuhlia 1967 ja vaikutti festivaalin hallituksessa 30 vuotta. Pepen kanssa oli ihanaa ryypätä ja keskustella Savonlinnan yössä, jossa ei nykyisin enää tapahdu mitään. 40 vuodessa on ehtinyt kertyä paljon suurenmoisia vainajia.

Marjukka Tepponen ja Jesus Garcia vakuuttivat Faustin pääparina. © Valtteri Hirvonen

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi

Jukka Keitele