Tampereen Kuorokatselmuksen palkinnot jaettu

Laulun pyörteissä osa Kamarikuoro Värinästä, joka sai kaksi kultaleimaa. © Maarit Kytöharju

Katselmuksessa huomattiin jälleen naisten selvä enemmistö kuorolaulajien joukossa. Lisäksi kaksi suomalaiskuoroa sai kahden kultaleiman kunnianosoituksen.

Tampereen Sävelen Kuorokatselmus on saatettu päätökseen. Yksikään kuoro ei tällä kertaa saanut ylintä kolmen kultaleiman kunnianosoitusta, mutta viisi kuoroa palkittiin kahdella kultaleimalla ja 1500 eurolla. Nämä kuorot ovat Christophorus Kanterei (Altensteig, Saksa), Junges Consortium Berlin (Berliini, Saksa), Kamarikuoro Värinä (Helsinki), Oriana (Odessa, Ukraina) ja Vaskivuoren lukion kamarikuoro (Vantaa).

”Kuorojen keskitaso oli jopa tavallista parempi. Kolme kultaleimaa eli erinomainen arvosana olisi edellyttänyt lisää monipuolisuutta ohjelmistoon, vahvuutta esiintymiseen ja korkeampaa yleistä musiikillista tasoa”, kertoo tuomariston puheenjohtaja Heikki Liimola kilpailun tiedotteessa.

Kansainvälinen tuomaristo toivoikin ohjelmistoihin lisää monipuolisuutta ja huomiota kuorojen äänenkäyttöön. Katselmuksessa huomattiin myös naisten selvä enemmistö 54 osallistuneen kuoron joukossa. Sekakuoroissa suurin osa laulajista oli naisia ja naiskuoroja oli mukana peräti 20. Mieskuoroja katselmuksessa oli mukana vain kaksi.

Kahdelle kultaleimalla palkittiin myös Christophorus Kantorei -kuoro Altensteigista, Saksasta. © Maarit Kytöharju

1000 euron rahapalkinnoilla palkittiin myös lapsikuoro CandoMini (Espoo), Mieskuoro Valkia (Helsinki) ja Ruamjai (Jyväskylä). Ruamjai-kuoro palkittiin myös Eero Koivistoisen sävellyksen Suomalainen esityksestä, jonka sanoma välittyi hyvin myös ulkomaalaiselle tuomaristolle.

Yhden kultaisen leiman diplomin sai kahdeksan kuoroa, diplomin hopealeimoilla 33 kuoroa ja diplomin pronssileimoilla kahdeksan kuoroa. Kaikki osallistuneet kuorot saivat lisäksi kirjallisen palautteen. Kansainvälinen vokaalimusiikin festivaali Tampereen Sävel järjestetään Kuorokatsauksineen joka toinen vuosi.

EI KOMMENTTEJA

JÄTÄ VASTAUS