Tuleeko vielä taiteen kultakausi?

Jälkeläiset-dokumentissa seurataan mm. muusikkopariskunta Marja ja Harri Vuoren elämää. © Amanda Lehtola

Dokumenttielokuva perehtyy Tuusulanjärven kuuluisaan taiteilijayhteisöön sen asukkien, taiteilijoiden kautta.

Kuvissa vilahtelee tuttuja kasvoja – niistä voi tunnistaa ainakin Sakari Oramon, Tapio Nevanlinnan ja Altti Uhleniuksen. Musiikkitieteen professori Eero Tarasti kertoo taiteen olemuksesta ja tärkeydestä. Rehevä luonto ympäröi järviseudun puisia huviloita.

”Olin Lontoossa vuonna 2015, kun mieleeni tuli kotiseutuni Tuusulanjärven taiteilijayhteisö. Tajusin, että se on todella erityinen yhteisö tänä päivänäkin”, kertoo dokumenttiohjaaja Aino Mättö.

Mättö Median uusi dokumentti Jälkeläiset kertoo Tuusulanjärven taiteilijayhteisön historiasta ja alueen nykyisistä taiteilijoista. Alueella asuivat kansallisromantiikan aikana, suomalaisen taiteen kultakautena niin Sibeliukset kuin Halosetkin, Järnefeltit ja Erkot.

”Mietin, mikä yhteys on alueen menneellä ja nykyisellä taiteilijayhteisöllä. Siitä lähdin tutkimaan, miksi alueen taiteilijat ovat taiteellisessa mielessä tuotteliaita ja minkälaista erityislaatuista energiaa kyseinen yhteisö antaa yksittäiselle – toisinaan yksinäisellekin – luovan työn tekijälle.”

Alueen nykyisistä asukeista dokumentin päähenkilöt ovat säveltäjä Harri Vuori ja hänen vaimonsa sellisti-kuvataiteilija Marja Vuori.

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi

Dokumenttielokuvan Jälkeläiset tulevat esitykset:

pe 12.5. klo 18 Kallio-Kuninkala

la 13.5. klo 13 Studio 123, Järvenpää

EI KOMMENTTEJA

JÄTÄ VASTAUS