Arvio: Vastahakoinen marsalkka

Vanhentunut Mannerheim (Waltteri Torikka) ja pikkusisko Annicka (Annami Hylkilä). © Jussi Niukkala

Ilmajoella juuri kantaesitettyä, paljon puhuttua Mannerheim-oopperaa voi verrata Timo Koivusalon suurmieselokuvaan. Se saa kriitikoilta todennäköisesti vaihtelevia arvioita, mutta yleisö pitää. Mannerheim onkin etusijassa kansan syville riveille tarkoitettu ooppera.

Ooppera alkaa leppoisasta kesänvietosta perheen kesken. Sitten elämä tempaakin jo päähenkilön mukaansa ja näyttää kipeimmät puolensa. Carl Gustaf Emil Mannerheimin monet vaiheet nuoruudesta vanhuuteen käydään läpi nopeasti, elämän komedia ja draama sekoittuvat vähän turhan tiuhaankin tahtiin. Nuoresta pojasta tulee kadettikoulun kapinallinen, salonkileijona, julkisuuden henkilö ja lopulta johtaja, joka kantaa kansan kohtaloa harteillaan.

Ikonisoimista libretossa on haluttu välttää: suurmies ei tahdo nousta patsastelemaan kansakunnan kaapin päälle, mikä tehdään ehkä liiankin selväksi. Silti Mannerheimin synkkää, egoististakin puolta olisi voinut näyttää enemmän, esimerkiksi kariutuvassa hyötyavioliitossa. Kohtaus, jossa rakastajattarien puheet kaikuvat vaimo-paran korvissa on kuitenkin herkullinen. 

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi

EI KOMMENTTEJA

JÄTÄ VASTAUS