Korkean profiilin lippulaivat

Harri Kuusisaari, Musiikkilehti Rondo Classicin päätoimittaja. harri.kuusisaari@rondolehti.fi

Sisällysluettelo 5-2017

Yleisradio on ollut viime ajat myrskyn kourissa, mutta musiikki- ja kulttuuriohjelmiin se ei näytä ulottuneen. Suurin niitä koskeva uudistus tapahtui huhtikuun lopussa, kun Yle Teema ja Fem yhdistyivät. Yhtiöstä on vakuuteltu, että kulttuuriohjelmien määrä ei laske. RSO:n suositut suorat tv-lähetykset kuitenkin siirtyvät verkkoon. Se on sääli, sillä tutulla kanavapaikalla ne olisivat olleet laajemman yleisön ulottuvilla – myös niiden ihmisten, jotka eivät varta vasten jaksa tai osaa etsiä klassisen musiikin tarjontaa netistä. Ohjelmista ehdittiin muodostaa hyvä brändi mm. pianisti Jukka Nykäsen läsnäolon ansiosta. Se on juuri sellaista korkean tason popularisointia, mitä klassinen musiikki yleisradioyhtiössä kaipaa.

RSO:sta kuitenkin vakuutellaan, että kaikki on hyvin: netissä ohjelmatarjonta vain rikastuu, ja kanavillakin orkesteri näkyy. Suomalaiseen modernismiin – mm. Merikanto, Raitio, Klami ja Pingoud – keskittyvä kaksiosainen tv-dokumentti on tulossa, ja RSO järjestää ensi vuoden tammikuussa jopa oman uuden festivaalinsa. Kaikki nämä hankkeet ovat tervetulleita. Alan dokumentteja tarvitaan paljon lisää, ja festivaali antaa mahdollisuuden korostaa taiteellista ominaislaatua. Suomen kaltaisessa pienessä maassa on tärkeää, että Yleisradio saa elintilansa kulttuurilaitoksena ja riippumattoman journalismin tuottajana eikä vain mahdollisimman suurten massojen viihdyttäjänä – saatikka poliitikkojen talutusnuorassa olevana bulldoggina.

Yleisradion ohella oikeastaan ainut yhtä järeä valtakunnallisen tason klassisen musiikin toimija on Kansallisooppera. Sen lopuillaan oleva kausi on ollut taiteellisesti erinomainen. Kaikki oopperan (ei kylläkään baletin) uudet tuotannot ovat olleet kokonaiselämyksinä korkeatasoisia ja inspiroivia, ja myös sitä kauan kaivattua ohjauksellista särmää on riittänyt (Lentävä hollantilainen, Mzenskin Lady Macbeth ym.). Kaija Saariahon ja Michel van der Aan uutuusteokset kruunasivat annin. Kontrasti edellisen kauden provinsiaaliseen populismiin oli suuri. Ensi kausi näyttää taas konservatiivisemmalta, vaikka se alkaakin komeasti Sebastian Fagerlundin Syyssonaatin kantaesityksellä. Täytyy toivoa, että edistyksellinen linja lopulta voittaa tässä mittelössä.

Oopperan kevään uutispommi oli Kari Heiskasen syrjäyttäminen Esa-Pekka Salosen johtaman Wagnerin Ringin ohjaajana. En yllättynyt ratkaisusta – pikemmin hämmästelin alun perinkin sinänsä pätevän mutta Wagnerin parissa täysin kokemattoman teatterimiehen valintaa tehtävään. Aika mitat täyttävän paikkaajan löytäjäksi alkaa olla tiukassa, eikä Suomessa edes ole Wagnerin parissa kansainvälisesti meritoituneita ohjaajia. Ei olisi ollenkaan häpeä ostaa valmis tuotanto – hyviä vaihtoehtoja on paljon. On aikansa elänyttä nationalismia ottaa tekijöiden suomalaisuus jonkin tuotannon pääkriteeriksi, kuten tätä Ringiä lanseerattaessa tehtiin. Kansallisoopperaan pätee sama kuin Yleisradioon: sen täytyy olla korkean profiilin lippulaiva, ei sinne tänne kumartelija. Viime aikoina se on korostanut saavutettavuuden vaatimusta suuntaamalla tarjontaa myös muille kuin varsinaiselle oopperayleisölle. Se on hyvä, mutta miten se palvelee ydintehtävää? Tässä riittää pohtimista talon uudella pääjohtajalla, jonka valintaprosessi on meneillään.

Harri Kuusisaari