Takaisin puheeseen

 

Päivi Järviö peräänkuuluttaa varhaisbarokin laulumusiikkiin sprezzaturaa, huoletonta vapautuneisuutta: että nuottikirjoituksen noudattamisen vaikutelma häviäisi linjan ja puheenomaisuuden tieltä. © Mikko Käkelä

Mezzosopraano ja tutkija Päivi Järviö muistuttaa, että Monteverdin teokset ovat sävellettyä puhetta. ”Barokkimusiikin laulaen puhuminen vaatii laajennettua lauluääntä puhumisen ja laulamisen rajapinnalla sekä klassisen lauluihanteen kyseenalaistamista”, hän sanoo.

 

Vanhan musiikin esittämisestä on monilla edelleen käsitys jonkinlaisena tiukkaan sääntökokoelmaan perustuvana autenttisuusprojektina. Samaan aikaan periodiliike on valtavirtaistunut ja barokkimusiikin esittäminen rutinoitunut. Näin kokee 1600-luvun musiikkiin erikoistunut mezzosopraano Päivi Järviö, joka toimii tällä hetkellä Sibelius-Akatemian DocMus-tohtorikoulun johtajana.

”Sibelius-Akatemialla on tällä hetkellä käynnissä useita projekteja, joissa kyseenalaistetaan tämä periodimusiikin sääntöjen ahdas häkki, puretaan totunnaisia asioita ja päästetään irti autopilottisoittamisesta. Jonkinlainen vastareaktio on nyt käynnissä. Vanhan musiikin emotionaalinen voima on monin paikoin laimentunut rentouttavaksi musiikissa oleiluksi, mutta barokin funktiona on järisyttää kuulijoita sydänjuuria myöten”, hän sanoo.

Järviö korostaa, että säännöt ovat vain sivujuonne. Oleelliset asiat ovat muualla, ja 1600-luvun musiikissa ne ovat tekstissä.

”1600-luvun musiikki oli laulumusiikkia. Soitinmusiikki oli marginaalia”, Järviö muistuttaa. Käsitys tästä on hämärtynyt, sillä soittajat ovat perinteisesti olleet hanakampia perehtymään vanhaan musiikkiin.

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi

Auli Särkiö

EI KOMMENTTEJA

JÄTÄ VASTAUS