Hoviteattereista karnevaaliriehaan

 

Parmassa sijaitseva Teatro Farnese otettiin käyttöön vuonna 1628. Sen katsomo on rakennettu antiikin teattereiden tapaan. Rakennus vaurioitui pahasti 2. maailmansodassa, mutta on nyt kunnostettu entiseen loistoonsa. Katsomon edessä avautuva laaja orkhestra-taso voitiin tarvittaessa täyttää vedellä.

 

Claudio Monteverdi ehti säveltää teoksia kaikille oopperanäyttämön alkumuodoille yksityisistä saliteattereista mahtaviin hoviteattereihin sekä lopulta Venetsian kaupallisiin oopperataloihin, jotka toimivat kaikkien myöhempien oopperatalojen esikuvina.

 

Puhetta ja musiikkia orgaanisesti yhdistävä teatterimuoto, jota 1600-luvun puolivälissä alettiin kutsua oopperaksi (opera, ”teokset”), syntyi myöhäisrenessanssin aikana oppineissa piireissä, joissa pohdittiin antiikin draamojen olemusta ja esityskäytäntöjä. Varhaisimmat oopperakokeilut tehtiin suhteellisen penissä puitteissa, oppineiden seuroissa tai ruhtinaspalatsien saleissa.

Kokeiluista parhaiten säilynyt ja nykyään eniten esitetty on Monteverdin Orfeus, joka sai kantaesityksensä vuonna 1607 jossakin Mantovan Herttuallisen palatsin viidestäsadasta huoneesta. Vanhan musiikin tutkijoita onkin pitkään askarruttanut kysymys, missä nimenomaisessa salissa Orfeus esitettiin. Vuonna 1998 tutkijat löysivät palatsista vuosisatojen mittaan kätköön jääneen salin, jota italialaiset musiikkitieteilijät ovat ehdottaneet sen alkuperäiseksi esitystilaksi.

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi

Jukka O. Miettinen

 

Venetsian kaupallisissa oopperataloissa näyttämökoneisto kehitettiin huippuunsa. Alan mestarina pidettiin Giacomo Torellia, joka tunnettiin lempinimellä ”Suuri Velho”. Tässä hänen näyttämökuvansa Scaratin oopperaan Bellerofonte vuodelta 1642, jolloin Monteverdi sävelsi Venetsiassa oopperansa Poppean kruunaus.

EI KOMMENTTEJA

JÄTÄ VASTAUS